Saimme lukea Facebookista mieluisan yllätyksen, kun Sibeliuksen kuoroteoksista väitellyt kulttuurin moniottelija Sakari Ylivuori esitteli viikon löytönsä. Jos tutkija kertoo, että ”leukani on pudonnut lattiaan useaan kertaan nuotteja lukiessa”, kokemus on varmuudella ollut vaikuttava.
Tutkijatohtorina Jean Sibelius Works -kokonaiseditiohankkeessa työskentelevä Sakari Ylivuori kertoilee Facebook-sivullaan seuraavaa:
On kyllä huikea kokonaisuus tuo Eino Linnalan mieskuorotuotanto. Oon nyt tän viikon aikana tutustunut Laulu-Miesten julkaisemaan kokonaisjulkaisuun, ja leukani on pudonnut lattiaan useaan kertaan nuotteja lukiessa. Aivan erityisesti mua viehättää Linnalan impressionismi, joka taipuu hienovaraisesta huumorista aina pakahduttaviin tunnesisältöihin.
Ei ole mitenkään yllättävää, että funktionaalista harmoniaa välttelemällä pystyy luomaan tyylikästä luontokuvaa, jossa musiikki kelluu eteenpäin kuin uivat joutsenet (tästä Linnalan Valkeat joutsenet on paraatiesimerkki). Mutta impressionistinen huumorimusiikki on kyllä sellainen marginaali-ilmiö, jota ei usein tule vastaan. Linnala taitaa lajin erinomaisesti, mistä hyvä esimerkki on Linnalan sävelitys Lauri Pohjanpään Syksy-runosta.
Syksy-runossahan kaksi varista istuu syyssateessa. Runon kuvaamalla kohtauksella ei ole varsinaista alkua, vaan linnut istuksivat ensin vieretysten, kunnes lopulta toinen variksista sanoo: ”Kurkikin jo lähti” ja toinen vastaa: ”niin maar lähti”. Sen jälkeen varikset istuvat taas pitkään vaiti, kunnes toinen virkkoo: ”Täytyy tästä…” johon toinen vastaa: ”Käyhän taaskin tarinoimassa. Oli oikein hauska tavata.” Tässä siis runon koko dialogi ja näihin sanoihin runo myös päättyy.
Linnalan perinteisiä tonaalisia funktioita välttävä impressionistinen sävelkieli ja pitkät johtosäveliä (ja puolisävelaskelia ylipäätään) välttelevät yksiääniset jaksot korostavat runon syyssateentuoksuista draamankaarroksettomuutta: laulu ei tokikaan pääty kadenssiin, mutta sillä ei myöskään ole minkäänlaista huippukohtaa. Se on hieno musiikillinen kuva siitä, kun on tavallista elämää.
Linnalan sävellys on hauska ja vitsikäskin, mutta ei sellaisella tavalla, jossa olisi röhönaurun laukaiseva punchline. Se ei ole myöskään hauska perinteisellä ”kitkat katkat pitkät matkat” -tyyppisellä ”ollaanpas nyt hullunkurisia” -tavalla. Tässä liikutaan huomattavasti hienovireisemmällä tasolla. (Eikä kyse ei ole siitä, etteikö Linnala osaisi rakentaa draamaa. Todellakin osaa!
Matti Hyökki osuu mielestäni naulan kantaa muotoillessaan Linnala-edition saatetekstissään, kuinka ”[k]ansakunnan kohtalonhetket eivät ole panneet Linnalaa puhumaan ja tulkitsemaan yhteisiä tuntoja ajan odottamalla tavalla, eikä Linnalan kuorolauluista ole ollut juhlatilaisuuksien aatteelliseksi kohottajaksi”. On kyllä tosi sääli, että kansallisromanttisen paatoksen nälkä on ajanut näinkin laadukkaan ja laajan tuotannon kaanonin ulkopuolelle.
Tämä on siis mainos, mutta ei maksettu sellainen. Ihan vilpittömästi vailla tausta-ajatuksia suosittelen tutustumista Eino Linnalan tuotantoon!
Lopuksi haluan nostaa virtuaalista hattua Laulu-Miesten upealle Linnala-projektille, joka on tuonut nämä teokset kaikkien saataville. Sanaa kulttuuriteko käytetään nykyään melko kevyestikin, mutta tämä projekti todella oli sellainen.
Laulu-Miehet levytti Eino Linnalan mieskuorotuotannon vuosina 2012-17
Nuottikirjat ja -sarjat – Laulu-Miehet (laulumiehet.fi)
Linnala-nuotit voit tilata myös suoraan tästä linkistä:
Mieskuorolaulut (Linnala) – Sulasol
Samasta osoitteesta löytyy myös kuoromme uusin äänite, joka sisältää Erkki Melartinin mieskuorotuotannon helmiä, joukossa ennen julkaisemattomia lauluja.
