Mikä (laulu)mies sarjassa on nyt esittelyvuorossa Rautavaaran kuuluisan musiikkisuvun vesa Arno. Hän on ehtinyt laulaa kuoroissa ja kvarteteissa lähes 50 vuoden ajan. Uraan on mahtunut oman suvun lauluja, levyttämistä Martti Talvelan kanssa, valtakunnallisen kvartettikilpailun voitto, matkustamista ympäri maailman kuoron mukana ja monenmoista hauskaa. Niin hauskaa, että Arnon laulajaura saattaa kestää vielä vuosia, mikäli mies malttaa vaalia ääntään. Onneksi tätä 1-bassoa suojelee iän tuomaa hiipumista vastaan se tosiasia, että bassot kestävät paremmin iän tuomia rasitteita kuin tenorit.
Arno paljastaa haastattelussa niin mielenkiintoisia asioita, että olisi suuri vääryys jättää se lukematta. Mielenkiintoinen mies, menestyksekäs laulu-ura, mielenkiintoinen elämä.
Kerro laulu-urasi kohokohdista
Liityin Ylioppilaskunnan Laulajiin (YL) syksyllä 1973. Pääsykoe oli tiistaina ja jo seuraavana viikonloppuna oli laululeiri. Ensimmäinen harjoiteltava laulu oli sattumoisin Einojuhani Rautavaaran, isäni serkun, vastavalmistuneen tilaustyön Elämän kirjan laulu Are you ready? Näinkö korkealta ykkösbasson on voitava laulaa, ihmettelin. Leirin päätteeksi ääni oli käheytynyt kuulumattomiin. Vähitellen kurkku tottui, ja ykkösbasso alkoi tuntua luontevalta stemmalta.
Jo reilun puolen vuoden kuorolaulajakokemuksen jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa mukaan levyttämään. Kyseessä oli Tuonne taakse metsämaan -niminen kokoelma suomalaisia kansanlauluja ja solistinamme kuudessa laulussa oli itse Martti Talvela, bassolaulaja vailla vertaa. Kun tuo sen aikaisen puhelinkioskin kokoinen mies astui sisään ja varsinkin, kun hän antoi valtavan äänensä kaikua, taisi jokainen kuorolaulaja tuntea itsensä kovin pieneksi. Pidän edelleen tilaisuutta saada laulaa samalla levyllä Talvelan kanssa koko kuorourani arvokkaimpana kokemuksena.
Vuosien 1975 ja 1976 vaihteessa YL teki ensimmäisen Kaukoidän-matkansa. Kohteina olivat Intia, Thaimaa, Hongkong, Filippiinit ja Japani. Pidimme kuukauden aikana 17 konserttia, ja Tokiossa levytimme suomalaisia mieskuoromusiikin helmiä sisältävän Finlandia-levyn. Johtajamme Heikki Peltolan hienostuneella musiikkimaulla laatima konserttiohjelma oli monipuolinen ja vaativa. YL:n pitkäaikaisen baritonisolistin Pertti Saurolan soolot kruunasivat konsertit.
YL:n vuoden 1977 Neuvostoliiton-matkalla (Leningrad, Riika, Tallinna, Tartto) kvartettini Kekäleet sai kunnian laulaa konserteissa oman soolonumeronsa. Kekäleiden (Harri Varmo, Juha Sarpakunnas, Arno Rautavaara, Eero Loukomies) nelikymmenvuotisesta taipaleesta jäi hienot muistot: keikkoja, omia konsertteja, Kouvolan valtakunnallisen kvartettikilpailun voitto 1983, mukavat yhteiset retket ja viikonloput.
Viimeisen keikkansa Kekäleet lauloi loppukesällä 2016, ja seuraavan vuoden alussa kakkostenorimme Jussi (Sarpa) siirtyi suurempiin saleihin.
Vuonna 1980 Ylioppilaskunnan Laulajien taiteelliseksi johtajaksi valittiin Matti Hyökki. Hän toi mukanaan uutta ohjelmistoa ja uusia säveltäjänimiä. Levytimme paljon ja teimme lukuisia konserttimatkoja Suomessa ja Ulkomaille. Erityisen hyvin mieleen ovat jääneet komea suorituksemme ja voitto Wienin kansainvälisessä Franz Schubert -kuorokilpailussa sekä tietenkin YL:n 100-vuotisjuhlat, kekkerien kekkerit. Toivo Kuulan mieskuorolauluprojektin myötä pääsin myös laulamaan kuoron solistina, ja solistitehtäviä on sitten ollut myös Laulu-Miehissä.
Oma hieno vaihe kuorohistoriassani oli 1990-luvulla toiminut lauluyhtye Kvartettilaulajat. Pikkuserkkuni Klaus Rautawaaran johtama kaksitoistikko levytti Johannes Ockeghemin keskiaikaisen messun Missa Mi-Mi ja konsertoi kotimaan lisäksi Espanjassa, Virosssa ja Yhdysvalloissa. Yhtye voitti arvostetun Let the Peoples Sing -kuorokilpailun ”equal voices” -sarjan vuonna 1993.
Mieleenpainuvimmat muistoni Laulu-Miesten riveissä
Vuonna 1997 täytin 50 vuotta. Alkoi tuntua, että on aika jättää YL ennen kuin julkisivulautakunta rupeaa huomauttelemaan. Hetken emmittyäni liityin Laulu-Miehiin vuonna 1998. Aluksi oli melko tuskallista yrittää sopeutua epäpuhtaaseen äänimaailmaan. Vuosien mittaan asia on saatu korjatuksi ja Laulu-Miehet on kehittynyt laadukkaaksi kuoroksi, jolla on aikuisten miesten sointi tervetulleena vastapainona ylioppilaskuorojen kevyemmälle soinnille.
Mieleenpainuvimmat myönteiset muistoni Laulu-Miehissä ovat olleet kuoron 100-vuotisjuhla, mukanaolo juhlakirjan toimituskunnassa, konserttimatka Japaniin vuonna 2015 ja Malagan katedraalissa vuonna 2018 pidetty upea konsertti. Niin, ja tietenkin on mainittava 24.11.2020 Lahden Ristinkirkossa pitämämme Finlandia-hymnin 80-vuotisjuhlakonsertti monine isänmaallisine lauluineen. Keskellä koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa pidetty konsertti pysyy unohtumattomana elämyksenä niin laulajille kuin yleisölle.
Mikä pitää sinut mieskuorossa vuosikymmenestä viidenteen?
Kun on laulanut mieskuoroissa kohta puoli vuosisataa, niin pakostakin mielessä käyvät Junnu Vainion sanat: ”Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä.” Kuorossa minut on pitänyt paitsi halu laulaa, se etten soittotaidottomana voi olla muullakaan tavalla tekemässä musiikkia. Kaveripiirin ja sosiaalisten kontaktien merkitystä ei voi vähätellä. Kuorossa tapaa erilaisia ja monista asioista tietäviä ihmisiä. Se on kiinnostavaa ja sivistävää. Kun joutuu itse tekemään jotain konkreettista ja on tavoitteita, pysyy virkeänä.
Miksi juuri Laulu-Miehet on minun kuoroni?
Olen helsinkiläinen, ja Laulu-Miehet on lähellä. Pääsen harjoituksiin bussilla melkein ovelta ovelle. Laulu-Miehissä on vanhoja tuttuja laulajakavereita YL:n ajoilta. Lisäksi Laulu-Miehet on nykyään sellainen laatukuoro, että siihen on mukava kuulua. Ja onhan noita sukurasitteitakin. Laulu-Miesten tiloissa seinillä roikkuvat isoisäni ja hänen veljensä muotokuvat. Isäni isä Albin Evald (Jolli) Rautavaara oli sekä YL:n että Laulu-Miesten tenorisolisti, ja hänen vanhempi veljensä Wäinö Rautawaara toimi kuoron taiteellisena johtajana koko 1920-luvun (silloin hän taisi vielä kirjoittaa sukunimeensä yksinkertaisen v:n).
Mitä ajattelet tulevaisuudestasi laulumiehenä?
Omnia tempus habent, kaikella on aikansa. Niin kauan kuin on motivaatiota ja laulukuntoa, on kivaa olla mukana, mutta eihän tämä ole mikään Yhdysvaltain korkein oikeus, jossa viivytään kunnes ”viikatemies on vieraaks saapunut”. Uusia ja vetreitä laulajia pitäisi saada mukaan.
Ohjelmistosta toivon, että kunhan Erik Fordellin laulut on purkitettu, olisi vuoro kaivaa vanhat mestariteokset, esimerkiksi Kuulan, Madetojan, Järnefeltin ja Palmgrenin parhaat laulut, taas esille ja antaa kuulijoiden kokea, miten komeasti ne voivat kajahtaa aikuisten miesten laulamina. Se olisi mielestäni Laulu-Miesten luontainen ja keskeinen tehtävä, joka on jäänyt liiaksi taka-alalle.
Haastattelijana ja juttujen kokoajana toimii kuoron somevastaava ja tiedottaja Asko Leppilampi.
