”Järisyttävä ja sykähdyttävä kokemus”: Laulu-Miesten Soi Taivaat! -ohjelmisto liikuttaa yleisöä kerta toisensa jälkeen.
Laulu-Miehet on laulanut Soi Taivaat! -konsertteja huhtikuusta 2023 lähtien yhteensä 9 kertaa. Ohjelmisto on valloittanut yleisönsä Vaasasta Hampuriin. Toistaiseksi viimeinen konsertti oli Helsingissä Paavalinkirkossa 18.9.-25. Lukuisista pyynnöistä johtuen Laulu-Miehet julkaisee tässä taiteellisen johtajansa Matti Hyökin laatiman teosesittelyn.
– – –
Kuorojen kausikonserttisarja 2025
Laulu-Miehet Soi Taivaat!
johtaa Matti Hyökki
Paavalin kirkko 18.9.2025 klo 19
TEOSESITTELY KLO 18.15
Matti Hyökki
Yleisölle jaetun ohjelmaesitteen teksti:
Laulu-Miesten Soi Taivaat! -konsertin musiikissa tiivistyy ihmisen ikiaikainen kaipuu kohti lohdutusta ja rauhaa. Läpi vuosisatojen kaikunut, katkeamatta jatkunut kollektiivinen rukous sitoo yhteen oman aikamme ja menneet sukupolvet. Runon ja musiikin liitto on voimakas, sillä on läpäisyvoimaa, se kaataa raja-aitoja, se luo turvaa. Uskomme tulevaisuuteen ja parempaan maailmaan vahvistuu.
Urut ja ihmisääni saavat ravintonsa siitä, mistä itse elämäkin, hengityksen ja ilman virtaamisen rytmistä. Konsertin ohjelmisto alleviivaa ihmisäänen ja puhaltimen sukulaisuutta, näiden intiimiyttä ja julistavaa voimaa. Laulut a cappellasta urkusäestyksellisiin ovat parasta sielunhoitoa: Palestrina-tyylisestä de Victorian O vos omnesista Franz Schubertin Gott ist mein Hirt -klassikkoon; kulttimaineeseen nousseesta Vanhasta holvikirkosta Mikko Heiniön modernistiseen Ameneen; Sibeliuksen kansallisaarteista ikivihreään Vanhaan virteen Taalainmaan karjamajoilta. Eurooppalaiset sydänäänet sykkivät J.S.Bachin ja Richard Wagnerin teoksissa Kristus valo valkeuden ja Pyhiinvaeltajien kuoro.
Hämmennys selittämättömän edessä kuuluu eksyttävissä, kromaattisiksi kirjoitetuissa jaksoissa. Pianissimoissa ja niiden kanssa vuorottelevissa suurissa vokaalisissa nousuissa etsitään vastauksia ja kaiken tarkoitusta. Erilaiset tunnetilat vaihtelevat levottomuudesta ja tyytymättömyydestä nöyrään hyväksymiseen, iloon ja kiitollisuuteen.
Tunnustan heti alkuun: soittimen ja ihmisäänen yhdistäminen on aina saanut minut varpailleni. Onko soitin vain kuoroa tukemassa vai onko sillä oma taiteellinen tehtävänsä – ja kuka soittaa? Vierastan esim. pianon ja kuoron yhdistämistä siitä huolimatta, että Johannes Brahmsin toistakymmentä Zigeunerliediä (Mustalaislauluja) pianolle ja sooloäänille ovat mestariteoksia. Mainittu pianon ja lauletun äänen yhdistäminen edellyttää pianistilta korkeatasoista legaton hallitsemista ja soittimen vasarointiin perustuvan äänen sulauttamista laulun cantabileen.
Jousisoittimien ja puhaltimien äänenmuodostus muistuttaa jo ihmisen äänen syntymekanismia. Kieleen osuessaan jousi saa aikaan kitkaa samoin kuin putken läpi kulkeva ilmavirta. Tämä kitka kuullaan äänenä. Ilmavirtaus-periaatteella soivat myös urut. Uruissa on koskettimet kuten pianossa, mutta ääni syntyy eri tavalla. Uruissa tangentti – kosketin – päästää ilmaa virtaamaan pilliin ja ääni syntyy kuten ihmisen äänielimistössä. Ohjelmalehtisessä pohdiskelen tuota urkujen ja ihmisäänen liittoa ja miten elämälle välttämätön ilmavirran virtaus voi olla osa taiteellista ilmaisuvoimaa.
Tässä konsertissa säestyksettömät ja säestykselliset osuudet vuorottelevat. Tämä vuorottelu ja 500 vuoden haarukassa syntyneiden laulujen tyylillinen kattaus toteuttavat samaa periaatetta kuin yli kymmenen ruokalajin menyy: on oltava alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka, on oltava suolaista, makeaa, mausteista, jotakin outoa, jotakin al dente, jotakin helposti nieltävää.
- Tomás Luis de Victoria, O Vos Omnes
A cappella -avausmusiikin teksti O vos omnes on Raamatun Valitusvirsistä.
– Eikö tämä koske teihin, kaikki ohikulkijat? Katsokaa ja nähkää: onko kipua minun kipuni vertaista, joka minun kannettavakseni on pantu?
Säveltäjä on lähes 500 vuotta sitten elänyt Tomas Luis de Victoria, jota myös Espanjan Palestrinaksi on kutsuttu. (Joissakin painotuotteissa säveltäjän nimi näkyy myös italialaismuodossa Tommaso Ludovico da Vittoria.)
Oman aikamme loputon kaiken päivittämisen tarve ei onneksi koske musiikkia. Kerran sävelletty mestariteos ei haurastu, harmaannu tai arkipäiväisty. Se säilyttää puhuttelevuutensa vuosisadasta toiseen.
- Franz Schubert, Gott ist mein Hirt
Parisataa vuotta sitten vaikuttanut Franz Schubert tunnetaan sadoista liedeistä ja kuorolauluista. Psalmi 23, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu on yksi Schubertin rakastetuimmista kuorolauluista. Se tekee korvillemme samaa kuin kevätsade luonnolle, uudistaa, puhdistaa, virkistää.
Schubert kirjoitti psalminsa pianolle ja kuorolle. Pianistille teoksen läpi kulkeva trioliaihe on ihanteellista soitettavaa ja sointia on helppo pehmentää pedaalilla. Urkurille Schubertin pianosatsi on haastava. Uruissa ei ole sellaista pedaalia, jolla pehmentäisi sointia ja vahvistaisi illuusiota triolikuvioinnin legatolinjasta. Äänten osittaista päälle jättämistäkään ei oikein voi käyttää, vai voiko? Miten urkurimme Ilpo Laspas luo illuusion pedaalin käytöstä jää kuultavaksi.
- Ludvig van Beethoven, Jumalan kunnia luonnossa
Ludvig van Beethovenin Die Himmel Rühmen teksti pohjaa Psalmin 19 säkeisiin ja niistä johdettuun ns. luontoteologiaan.
-Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Psalmin innoittamana saksalainen pastori ja hymnirunoilija Christian Gellert inspiroitui kirjoittamaan tekstinsä tähdistä, auringosta, koko luomakunnasta. Beethovenin musiikin on usein sanottu heijastavan ”luonnon henkeä”. Voimakkaat ja tunteikkaat teemat voivat herättää kuulijassa mielikuvia luonnon kauneudesta ja voimasta, jotka usein on yhdistetty jumalalliseen. Beethovenin kuudennen, Pastoraalisinfonian ukkosenjyrinät, myrskyaiheet ja linnunlaulu saattavat olla tuttuja monelle. Voimille käyviä ainakin laulajille ovat myös Beethovenin Missa Solemniksen vokaaliset purkaukset. Ne ovat hyvinkin verrattavissa kaikkinaisiin luonnonvoimiin niin maalla, meressä kuin ilmassa.
Jumalan kunnia luonnossa – suomenkielisen tekstin tekijä on useilla salanimillä toiminut kirjailija, lehtimies ja sanoittaja K. V. Vesala, Kaarlo Veikko Vesala, alias K. V. Valve, joka on vielä yleisemmin tunnettu nimimerkillä V. Arti.
- Oscar Lindberg, sov. Matti Hyökki, Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta
Oscar Lindbergin sovitus Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta (Gammal fäbodpsalm från Dalarna) on ruotsalainen kansansävelmä, jota lauloi aikoinaan ”Sokea Olof”, kansanmuusikko Grund Olof Ersson.
Elokuussa 1936 Ruotsin yleisradiossa lähetettiin konsertti, jossa esiintyi urkuri Oscar Lindberg. Esitettyjen kappaleiden joukossa oli vain kolme päivää aikaisemmin valmistunut teos, josta myöhemmin tuli eniten esitetty ruotsalainen urkuteos, Lindbergin urkusovitus Sokean Olofin laulamasta kansansävelmästä. Radiolähetyksessä teos esiteltiin ”Hengellisenä lauluna Älvdalenista. Muutamaa vuotta myöhemmin, laulun ilmestyessä painettuna, teoksen nimenä oli ”Gammal fäbodpsalm från Dalarna” (”Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta”).
Abba-yhtye esitti sävelmää sähköurkuversiona viimeisellä konserttikiertueellaan 1979–80 ja Carola Häggkvist julkaisi sävelmän albumillaan vuonna 2005. Myös suomalaiset laulajat ovat tehneet omia tulkintojaan sävelmästä.
Sävelmää on Ruotsissa kauan toivottu myös virsikirjaan. Virrelle on kuitenkin aina valittu toinen kuin Lindbergin käyttämä toisinto. Valintakomitean mielestä Lindbergin urkuteokseksi sovittama versio ei sovi seurakuntavirren sävelmäksi. Tässä konsertissa esitämme ikivihreän Lindbergin koraalin kuoro-urut -versiona ja Pauli Ylitalon sanoittamana.
- Darius Milhaud, Psaume 121
Ranskalaisen Darius Milhaudin 1920-luvulla säveltämän Psaume 121 teksti löytyy omasta Raamatustamme Psalmina 122.
Hepreankielisissä ja kreikkalaisissa psalmikäsikirjoituksissa Psalmien numeroinnit poikkeavat toisistaan. Protestanttisissa käännöksissä (kuten meillä) käytetään hepreankielisten käsikirjoitusten numerointia, roomalaiskatolisissa käännöksissä (kuten Milhaud’n sävellyksessä) käytetään kreikkalaisten käsikirjoitusten numerointia.
-Ole tervehditty, Jerusalem! Veljieni ja ystävieni tähden, eläkää rauhassa!
Darius Milhaud kuului ranskalaiseen Les Six -säveltäjäryhmään, josta meille tutuimpia nimiä lienevät Arthur Honegger ja Francis Poulanc. (Ryhmän ainoa naisjäsen oli Germaine Tailleferre.)
Milhaud’n laajan tuotannon tunnusmerkkejä ovat jazzin vaikutus ja polytonaalisuus. Polytonaalisuus tarkoittaa päällekkäin ja yhtä aikaa käytettäviä useampia sävellajeja. Psalmin 121 loppuhuipennus rakennetaan tällaisilla toistensa kanssa päällekkäin soivilla sekuntisuhteisilla soinnuilla. Ne, jotka ovat laulaneet esim. suomalaisen Bengt Johanssonin kuoroteoksia tietävät minkälaista keskittymistä, korvan ja äänen hallintaa tällaiset polytonaaliset harmoniat vaativat. Olennaista ei tietenkään ole pelkkä partituurin ja harmonioiden kompleksisuus, vaan se, miten ne palvelevat musiikillista ilmaisua.
- Mikko Heiniö, Amen
Konsertin alkuosa päättyy Mikko Heiniön Laulu-Miehille ja putkikellolle kirjoittamaan teokseen Amen. Teoksen teksti sisältää vain tuon yhden sanan: Amen. Yhdessä putkikellon kanssa kuusiäänisen kuorosatsin hepreankielinen Amen, ”totisesti”, ”niin olkoon”, ”varmasti” vahvistaa rukouksia, saarnoja ja lausuntoja.
Ilman runollista tekstisisältöä laulusta tulee vokaliisi, sanatonta laulua. Amenessa ääni- tai tavuyhdistelmiä käytetään melodisten ja rytmisten rakenteiden luomiseen.
Teknisesti vokaliisi saattaa kuorolaiselle olla haastavampi kuin perinteinen sanallinen laulaminen. Ilman sanoja rytmiikan organisoiminen voi yllättää. Ilman tekstin apua laulajan on luettava nuottikuvan eripituisia tavuja ja kirjainyhdistelmiä kuin soittaisi soitinta. Tällaisista kuoroteoksista selviämiseksi aikanaan harjoitetut instrumenttiopinnot ovatkin kullan arvoisia. Siinä missä sanojen ulkoa opettelu jää pois, tilalle tulee äänellä soittaminen ja nuottien luku pisteellisine rytmeineen, synkooppeineen, taukoineen ja trioleineen.
Ja mitä tällainen kuorolaulu haluaa sitten sanoa? Ilman sanojen mielikuvia ohjaavaa apua laulajalla on tuhannen taalan paikka löytää oma sisäinen muusikkonsa. Tulkinta ja sanottava on löydettävä melodiakatkelmista, välitettävä pelkillä sävelillä ilman sisältöä avaavaa lyriikkaa, hyödynnettävä säveltäjän dynaamisia merkintöjä ja sanattomien stemmojen välistä melodista ja rytmistä dialogia.
- Johann Sebastian Bach, Pièce d’Órgue BWV 572
Ilpo Laspaksen urkusoolona kuullaan Johann Sebastian Bachin Pièce d’Órgue BWV 572.
Teos syntyi Bachin toimiessa hoviurkurina Weimarin hovissa 1700-luvun alussa. Bachin Weimarin kautta pidetään merkittävänä ajatellen myöhemmin alkanutta Leipzigin Tuomaskirkon kanttorinvirkaa tehtävineen: kantaatteineen ja passioineen. 1800-luvun puolella Pièce d’Òrgue -urkuteosta saatettiin kutsua myös Fantasiaksi. Teoksessa kuullaan energisiä toccata-taitteita täynnä nuoruuden voimaa – selkeinä Dietrich Buxtehude -vaikutteina.
Dietrich Buxtehude kuuluikin Bachin nuoruuden kotijumaliin. 20-vuotiaana talvella 1705 Bach lähti kävelemään lähes 300 kilometriä Arnstadtista, Thüringenistä, Saksan sydämestä, Lyypekkiin, lähelle Itämeren rannikkoa. Tähän nuorimies ryhtyi vain kuullakseen ja oppiakseen Buxtehuden urkujensoittoa, taidetta ja taitoa.
- Richard Wagner, Pyhiinvaeltajien kuoro oopperasta Tannhäuser
Richard Wagnerin Pyhiinvaeltajien kuoro oopperasta Tannhäuser on hunajaa Wagner-entusiastien korville.
Siinä missä wieniläis-klassismilla on Haydninsa, Mozartinsa, Beethoveninsa ja Schubertinsa, impressionismilla Debussynsa ja Ravelinsa, Wagnerin musiikin erityisyys on siinä, ettei se jatka mitään koulukuntaa tai tyylisuuntaa. Wagner on oman musiikillisen käsialansa luoja ja ainoa edustaja. Näyttämömusiikin ja oopperoiden säveltäjänä hän on pysynyt ainutlaatuisena.
Länsimaisen musiikin historia tuntee kyllä muitakin tällaisia ei-minkään-perinteen-jatkajia, säveltäjiä, jotka ovat omia aurinkojansa ilman selkeitä edeltäjiä tai jatkajia. Tällaisia ovat mm. 1500-luvun lopun avantgarde-madrigalisti Carlo Gesualdo, kokonaan oman estetiikkansa luoneet Frederick Chopin, Niccolo Paganini ja Franz Liszt, vieläpä oma Jean Sibeliuksemme, jonka kielessä jotkut tosin kuulevat Tšaikovskin vaikutusta. Minä en.
Pyhiinvaeltajien kuoro kuullaan Wagnerin oopperassa kohdassa, jossa ritari Tannhäuser on ollut pitkään Venusvuorella. Venuksen kadottua Tannhäuser huomaa olevansa laaksossa lähellä Wartburgin linnaa. Hänen ohitseen kulkee joukko pyhiinvaeltajia, pyhiinvaeltajien kuoro matkalla Roomaan.
- Jean Sibelius, Hymnus
Jean Sibeliuksen kuoroteosten joukossa Hymnus-laululla, ”Natus in curas” on erityinen sijansa. Keväällä 1896, muutamaa kuukautta ennen Richard Faltinin eläkkeelle siirtymistä ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston – nykyisen Helsingin yliopiston – musiikinopettajan viransijaisuuden aloittamista Sibelius sai tehtäväkseen säveltää musiikin synnytyslääkäri Josef Pippingsköldin muistomerkin paljastustilaisuuteen. Keskellä klassikoiksi muodostuneita mieskuorolauluja Venematka, Rakastava-sarja ja muita karelianismia juhlivia teoksia Hymnus poikkeaa näistä niin tyylillisesti kuin tekstiltään. Hymnuksessa Sibelius toteuttaa klassista Metrum Sapphicum minus (pienempi sapfolainen mitta) -runojalkaa, jossa latinankielisen tekstin painottomat ja painolliset tavut ilmaistaan pitkinä ja lyhyinä aika-arvoina. Fridolf Gustafssonin lakoninen teksti kertoo elämäntyöstä, joka murenee ahneiden ja kiittämättömien jälkeläisten käsissä.
Aloittaessaan viransijaisuutensa syksyllä 1896 Sibeliuksen tehtävään kuului myös kantaatin säveltäminen kevään promootioon 1897. Tästä kantaatista tunnemme Soi kunniaksi Luojan -koraalin, jota Sibelius ei virreksi kuitenkaan tarkoittanut. Kun sävelmää ensimmäisen kerran ehdotettiin virsikirjaan 1923, sille oli runoiltu myös kolmas säkeistö. Vuoden 1938 virsikirjaan hyväksytyksi tulon jälkeen virren teksti on muuttunut ja ajanmukaistunut muutamankin kerran. Vuosikymmenien aikana mm. elinkeinojakauma on muuttunut ja harva enää tuntee tekevänsä työtä pelkästään viljasadon hyväksi. Tämän konsertin tekstiversio ajoittuu vuosien 38 ja 82 välille.
- Johann Sebastian Bach, Kristus valo valkeuden
Johann Sebastian Bachin Kristus valo valkeuden on hengellisten toivelaulukonserttiemme vakio-ohjelmistoa. Virren alkusanat tuovat mieleen Nikean uskontunnustuksen, jossa sanotaan, että Jeesus Kristus on ”Valkeus Valkeudesta”. Suomalainen, Inkerinmaalla pappina toiminut Johannes Melartopaeus käänsi virren ruotsiksi 1664. Tähän ruotsinnokseen pohjautuvat pitkälti ensin Elias Lönnrotin ja myöhemmin Anna-Maija Raittilan tekemät suomennokset.
- Arvo Pärt, De profundis
90-vuotisjuhlaansa viettävä eteläisen naapurimaamme Viron suuri poika Arvo Pärt on jo ehditty nostaa yhdeksi aikamme suurista säveltäjistä.
Pärtin ura käsittää useita suuria tyylinmuutoksia. Moni varmaan luki Vesa Sirénin artikkelin keskiviikon 10.9. Helsingin Sanomissa, jossa hän muistutti Pärtin olleen 1960-luvulla Neuvostoliiton päättäjille ”epäilyttävän” moderni länsimaisen avantgardismin edustaja. Credo-teoksen kantaesitystä 1968 seurasi viranomaisten paheksunta ja Pärtin erottaminen Neuvostoliiton säveltäjäliitosta. Credossa Pärt käytti muistumia Bachin C-duuri preludista ja rakensi vastapainoksi kakofonisen huipentuman soveltamalla Arnold Schönbergin 12-säveltekniikkaa.
Tästä konsertista tuli Pärtin säveltäjäuran käännekohta.
Pärt alkoi tutkia gregoriaanista kirkkolaulua ja loi oman henkistyneen tyylinsä, jota kutsuu nimellä tintinnabuli (lat. pienet kellot). Teokset ovat monesti pitkiä, meditaationomaisia, ja niillä on uskonnollinen sisältö. Esityskokoonpanoihin kuuluvat useimmiten ihmisääni, jouset ja urut. Keskiajan cantus firmus -tekniikkaa muistuttavalla tavalla Pärt rakentaa teoksensa ’kelloinhelke’ -tekniikan varaan niin, että muut äänet liikkuvat kolmisoinnun sävelillä päämelodian ympärillä kuten kohta kuultavassa De profundis-, Syvyydestä minä huudan sinua, Herra -teoksessa.
Neuvostoliiton hajottua Pärtin tyyli aiheutti vuorostaan vastareaktion läntisissä modernisteissa. Esa-Pekka Salonen kirjoitti: ”Pärtit sun muut pellet ovat valinneet yhden simppelin ratkaisun, jota toistamalla he unohtavat lähestulkoon kaikki musiikin lait ja tekevät helppoja kaupallisia voittoja.”
Sittemmin Salosen käsitys muuttui. 2000-luvun alussa hän jo tilasi Pärtiltä tämän 4. sinfonian Los Angelesin sinfonikoille. Tänä päivänä uusyksinkertaisuudeksi vakiintunut tyyli on saanut kuulijoita myös varsinaisen taidemusiikin ulkopuolelta. Pärtin persoonalliset, tunteisiin vetoavat teemat ovat kiehtonet mm. elokuvantekijöitä ympäri maailman. Tänä päivänä Pärt on maailman esitetyin elävä klassisen musiikin säveltäjä John Williamsin ohella, joka on tehnyt musiikin mm. George Lucasin ja Steven Spielbergin elokuviin E.T., Harry Potter, Indiana Jones, Jurassic Park, Schindlerin lista, Tähtien sota, Tappajahai, Viulunsoittaja katolla.
- Sven Lindahl, Vanha holvikirkko
Vanha holvikirkko on ruotsalaisen Sven Lindahlin kirjoittama kappale vuodelta 1968. Laulun teema sijoittuu kirkkorakennukseen, jossa kanttorin poika soittaa itsekseen urkuja. Kappaleen teemaan on vaikuttanut Adelsön 1100-luvulla rakennettu kivikirkko Ruotsissa.
Laulun tunnetuimpia esittäjiä ovat ruotsalainen Lenne Broberg ja Eero Raittinen. Saukin (Sauvo Puhtila, radiotoimittaja, säveltäjä) suomentamana Vanha Holvikirkko nousi Suomen listaykköseksi 1968. Mieskuorosovituksen Laulu-Miehille on tehnyt Säde Rissanen, solistina laulaa Mikko Tiira.
- Taneli Kuusisto, Suomalainen rukous
Painetun ohjelman viimeinen kappale on Taneli Kuusiston Suomalainen rukous.
Alun perin Suomalainen rukous oli osa Uuno Kailaan vuoden 1930 itsenäisyyspäiväksi kirjoittamaa kolmiosaista runosarjaa Isänmaan päivä. Taneli Kuusisto sävelsi Uuno Kailaan runon Yleisradion pyynnöstä syksyllä 1939. Se kuultiin ensimmäisen kerran Helsingin Messuhallissa pidetyssä konsertissa 25. marraskuuta. Viisi päivää myöhemmin syttyi talvisota.
Suomalaiset solistit, kuorot ja orkesterit ovat lähes sadan vuoden aikana tehneet virrestä useita levytyksiä. Psykiatrian professori Kalle Achtén mukaan Suomalainen rukous on ”kaunein koskaan kirjoitettu isänmaallinen runo”.
Toivotan kaikille antoisaa konsertti-iltaa!
Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, jossa sellaisia tekee mieli esittää.
– Teksti päättyy –
